Marko Hietala   Steve 'n' Seagulls   Korpiklaani   Zero Nine   Stargazery   Electric Deathbeat   Antti Railio   Martti Servo & Napander   Animal House   Netta Skog  

Marko Hietala




Marko Tapani "Marco" Hietala on suomalainen muusikko, Tarot-metalliyhtyeen perustaja, bassokitaristi ja laulaja. Hänet tunnetaan Nightwishin entisenä pitkäaikaisena jäsenenä (2002–2021). Hän on laulanut myös Sapattivuosi- ja Northern Kings -yhtyeissä ja Raskasta joulua -projektissa. Hän perusti 1980-luvulla veljensä kanssa Tarot-yhtyeen. Hietala tunnettiin Tarotin alkuajoista lähtien taiteilijanimellä Marco Hietala, mutta toukokuussa 2019 ilmestyneen sooloalbuminsa yhteydessä hän otti käyttöön syntymänimensä Marko, jota hän käyttää jatkossa kaikissa projekteissaan.

Soolotuotanto
Mustan sydämen rovio (2019)


Steve 'n' Seagulls




Steve’n’Seagulls on vuonna 2010 perustettu suomalaisyhtye. Bändin musiikkia on kuvailtu ja yritetty lokeroida monin tavoin, mutta lähimpänä lienevät newgrass, country, rock, ja ainakin soitinnuksen osalta myös bluegrass. Keikoilla nähtävä soitinarsenaali on alusta asti ollut erittäin laaja; banjo, mandoliini, rummut, kontrabasso, haitari, kitara, huilu ja muut soittimet vaihtuvat bändiläisten käsissä välillä jopa lennosta. Ajan myötä yhtyeestä on hioutunut timantinkova ja tunnelman laipioon nostava kokonaisuus, joka kiertää ympäri maapallon välittämässä yleisölle musiikin ilosanomaa suoraan kylmästä pohjolasta. Jos yhtye aluksi tunnettiin rock- ja metal-klassikoiden uudelleen sovittamisesta, on yhtye kolmella viimeisellä levyllään esitellyt kansainväliselle yleisölleen myös omaa tuotantoa. https://stevenseagulls.com/

Kokoonpano:
Jamppa (Janne Tuovinen) – kontrabasso, laulu, viulu
Hiltunen (Viljam Hänninen) – harmonikka, mandoliini, kosketinsoitin, kantele, huilu
Herman (Matias Haavisto) – banjo, kitara, saha, laulu
Remmel (Tomi Tajakka) - akustinen kitara, mandoliini, balalaikka, laulu
Skubu (Juha Salonen) – rummut, lyömäsoittimet, laulu

Studioalbumit:
Farm Machine (2015)
Brothers in Farms (2016)
Grainsville (2018)
Another Miracle (2020)


Korpiklaani




Korpiklaani on vuonna 2003 Lahdessa perustettu folk metal -yhtye. Suomeksi ja englanniksi laulava Korpiklaani kertoo musiikillaan tarinoita mm. suomalaisesta muinaisuskosta.
Yksitoista studioalbumia julkaissut yhtye keikkailee niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
https://korpiklaani.com/


Kokoonpano:
Jonne Järvelä – laulu, kitara
Tuomas Rounakari – viulu
Samuli Mikkonen – rummut
Jarkko Aaltonen – basso
Kalle ”Cane” Savijärvi – kitara, taustalaulu
Sami Perttula – harmonikka

Studioalbumit:
Spirit of the Forest (2003, Napalm Records)
Voice of Wilderness (2005, Napalm Records)
Tales Along This Road (2006, Napalm Records)
Tervaskanto (2007, Napalm Records)
Korven Kuningas (2008, Nuclear Blast)
Karkelo (2009, Nuclear Blast)
Ukon Wacka (2011, Nuclear Blast)
Manala (2012, Nuclear Blast)
Noita (2015, Nuclear Blast)
Kulkija (2018, Nuclear Blast)
Jylhä (2021, Nuclear Blast)



Electric Deathbeat




ELECTRIC DEATHBEAT is a modern metal band hailing from Northern Finland.

Born as a one-man project in 2011 by JUHA VÄYRYNEN but when few years passed by it was time to unleash the machine with full force.

First real line-up saw its daylight in 2014, including two pair of brothers;

JUHA handling vocals, guitars and synths & ANTTI VÄYRYNEN taking care of low-end frequencies.

JONI ALATALO & JIRI HUOVINEN in guitars and WALTTERI VÄYRYNEN (PARADISE LOST, VALLENFYRE, BODOM AFTER MIDNIGHT etc.) behind the drums.

The same line-up had earlier played years together also in local bands like LUNA TREMENSIS & THE WARGASM.

Second configuration saw minor changes as JIRI took a leap from guitar to drummers seat and it was done.

Debut album "DEAD ECHO PARANOIA" was released worldwide in July 10th 2015.

In Spring 2016 ELECTRIC DEATHBEAT was the co-headliner in European Tour "The Singularity Tour" with Danish companions from RAUNCHY.

The tour included ten shows around Denmark, Germany, Czech Republic, Austria and Switzerland.

Also a show in St. Petersburg, Russia with AMARANTHE was played in October 2016.

Year 2018 saw another line-up change as JIRI decided to focus on his other projects.

OSKARI HAAPALAINEN stepped in and the show goes on.

JAAKKO KOSKINIEMI was introduced in 2019 as a second guitar player to fulfill live shows.

Second album "A GHOST TRIANGLE" is waiting to be released in the first quarter of 2022.

First single CONCRETE WATERS was unleashed in 10th of April 2021. The song features Lasse Sivertsen [Icarus 7, Raunchy (live), ex-Submission] as a guest singer.

ELECTRIC DEATHBEAT 2021:
JUHA VÄYRYNEN - vocals, guitars, synths [2011 - ]
JONI ALATALO - guitars [2014 - ]
ANTTI VÄYRYNEN - bass guitar [2014 - ]
OSKARI HAAPALAINEN - drums [2018 - ]
JAAKKO KOSKINIEMI - guitars (live) [2019 - ]
PASI HILTULA - synths (live) [2021 - ]

Facebook
Youtube
Instagram
Spotify
Twitter
Apple Music
Deezer



Zero Nine




Kuusamosta ponnistava, nykyisin Oulussa vaikuttava Zero Nine oli Suomen ensimmäisiä vakavasti otettavia raskaan rockin puurtajia. Yhtye on ehtinyt pitkän uransa aikana lämmittämään keikkalavoja mm. AC/DC:lle, Iron Maidenille, ZZ Topille ja Scorpionsille.

Zero Nine oli Suomen ehdoton hardrock-kuningas 80-luvulla, ja varsinkin levyt White Lines ja Intrigue muistetaan suomalaisen heavyn virstanpylväinä yhä tänäkin päivänä

Kokoonpano
Keijo "Kepa" Salmirinne – laulu
Timo "Iso-T" Käsmä – kitara
Martti "Mara" Mäntyniemi – kitarat, taustalaulu
Jarski Jaakkola – basso
Matti "Iro" Murtola – koskettimet
Mikko "Dexta" aka "Borno" Korpela – rummut, lyömäsoittimet, kosketinsoittimet


Studioalbumit
Visions, Scenes and Dreams  (1982, Dig It)
Blank Verse  (1982, Dig It)
Headline  (1984, Dig It)
White Lines  (1985, Virgin Records)
Intrigue  (1986, Megafon Records)
Voodoo You  (1988, Amulet)
Freakshow  (1996, Poko Records)
N. E. Files  (2004, Poko Records)
IX  (2009, Poko Records)

Stargazery




Stargazery, suomalainen melodisen heavyn sanansaattaja joka perustettiin 2007. Bändi julkaisi ensimmäisen täyspitkän levynsä Eye On The Sky 2011. Levy sai loistavan vastaanoton maailman rockmedioissa.
Yhtyeen musiikki on yhdistelmä genren kivijalkoja kuten Rainbow, Black Sabbath, Dio ja Whitesnake.

Yhtyeen jäsenet:
Jari Tiura - voc/ Pete Ahonen - gtr / Ilkka Leskelä - dr/ Marko Pukkila - b / J.Palmroos – keys

Albumit:
Eye On The Sky (2011)
Stars Aligned (2015)
Constellation (2020)

http://www.stargazery.com/





Antti Railio




Antti Railio on Voice of Finland -voittajana ja Raskasta Joulua -tähtenä tunnettu voimakasääninen laulaja, jonka tulkinnat ovat koskettaneet herkän suomalaisen rockmusiikin ystäviä jo vuosien ajan. Vuoden 2014 ”Vieras Maa” -menestysalbumin ja vuonna 2016 julkaistun ”Samaan marmoriin” -hitin myötä Antti on kiertänyt maata ahkerasti esiintyen niin suurilla festivaalilavoilla kuin intiimeissä keikkapaikoissa.

Vuonna 2019 Antti Railio teki vahvaa soolouraa ja julkaisi soolosinglen ”Sun jälkeen routaa”. Saman vuoden marraskuussa hän julkaisi odotetun, isolla tuotannolla työstetyn joulualbumin. Vuoden 2020 yhdessä JP Leppäluodon kanssa tehdyn konserttisalikiertueen yhteydessä Antti julkaisi tuoreimman albuminsa, joka kantaa nimeä ”Ikuisuus”. Rauhaa ja lämpöä huokuvan levyn mahtipontiset, mutta maanläheiset laulut luovat kiireetöntä tunnelmaa arjen hektisyyteen.


Martti Servo & Napander




Musiikissaan perinteistä iskelmäilmaisua muun muassa punk-, rock- ja reggaevaikutteisiin yhdistelevä Martti Servo & Napander on yksi Suomen omalaatuisimmista kevyen musiikin yhtyeistä. Orkesterin humoristiset, lämminhenkiset ja kantaaottavatkin kappaleet ovat saaneet innoitusta muun muassa Junnu Vainion ja Irwin Goodmanin tuotannosta. Satoja ja taas satoja keikkalavoja urallaan kiertänyt kvintetti tarjoaa yleisölleen milloin tahansa unohtumattoman illan ja show’n.

Orkesteri on perustettu vuonna 1997 ja se toimii alkuperäismiehistöllään. Martti Servo & Napanderin tunnettuja lauluja ovat muun muassa Maailman sinisin taivas, Ufo tarjosi kaakaon, Sauna, Viikonloppu, Hitti-Litti Litmanen ja Mikä on kun ei taidot riitä?


Animal House




Animal House on monissa liemissä keitettyjen, kokeneiden muusikoiden, kuusimiehinen akustinen kokonaisuus. Yhtyeessä on neljä laulutaitoista muusikkoa ja yhtye on panostanut erityisesti lauluharmonioihin. Animal Housen erottaa muista akustisista cover -bändeistä, paitsi rautainen ammattitaito ja stemmalaulut, myös sovitusten hienostunut omaperäisyys sekä monipuolinen ohjelmisto. Animal House soittaa kappaleita tunnetuilta artisteilta, mutta ei välttämättä niitä kaikkein kuluneimpia itsestäänselvyyksiä.

Animal House- yhtyeellähän on takanaan menestyksekäs "ura" hevikoveroinnin saralta ja se on nähty lämmittämässä useana vuonna mm. Sauna Open Airin, Sonispheren ja South Parkin jatkolauteita sekä pikkulavoja. Vierailevina artisteina on nähty mm. Doug Blair (W.A.S.P), Joey Belladonna (Anthrax), Jarkko Ahola (Teräsbetoni), Jari Tiura (Michael Schenker Group), Taage Laiho (Kilpi) jne. 

Yhtyeen settilista on erittäin laaja ja alati päivittyvä. Olemme tietoisesti valinneet mukaan versioita tunnetuista heviklassikoista, mutta pääasiassa olemme pyrkineet valitsemaan kappaleet niin, että ne ovat tunnetun esittäjän, muttei kuitenkaan niitä kaikkein itsestään selvimpiä ja kuluneimpia biisejä. Mukana on versioita mm. Diolta, Iron Maidenilta, Helloweenilta, Def Leppardilta, Judas Priestilta, Rainbowlta, Dream Theaterilta, Queensrychelta, Thin Lizzylta, Thunderilta, Kissilta, Slayerilta, Devin Townsendilta, Opethilta, Ozzy Osbournelta, Scorpionsilta, Dokkenilta, Megadethilta jne. Materiaalia löytyy siis laidasta laitaan.

Animal House Acoustic Bandin jäsenten entisiä ja nykyisiä orkestereita: Dreamtale, Katra, Loudguns, Solution.45, Hateform, When The Empire Falls, Soulfallen, Snakegod, Anthriel, Dirge Eternal.


Netta Skog




Netta Skog on kansainvälisestikin tunnettu uuden ajan harmonikkataiteilija ja hän on ollut tuttu näky muun muassa monien eturivimme raskaan musiikin ja poppi- bändien vierailijana sekä on kunnostautunut maailman suurimman sirkuksen, Cirque Du Soleil -produktion muusikkona.

Tämä digiharmonikansoiton maailmanmestari on tuonut harmonikan nykyaikaan soittamalla kaikkia sellaisia kappaleita joita ei ikinä uskoisi harmonikalla soitettavan. Digiharmonikan ansiosta hän pystyy muuntautumaan yhden naisen orkesteriksi ja silmät sulkiessaan ei voi edes uskoa että kaikki musiikki tulee yhdestä harmonikasta!

Netta on äärimmäisen monipuolinen ja yksi muuntautumiskykyisimmistä artisteista koko Suomessa, jolloin hän pystyy pistämään shown pystyyn sekä rokkibaarissa että myös rauhallisemmassa konserttisalissa.

Tämän kaiken lisäksi Netta myös laulaa. Tämä artisti pitää kokea livenä, sitä ei muuten usko todeksi!